Tiina - Sillä Silmukalla

Minä olen Tiina, 40+ äiti ja kädentaitaja, haaveilija ja villasukkien rakastaja. Neulon, leivon, virkkaan ja kehrään sekä teen kaikkea muuta mukavaa kädentaitoihin liittyen. Itsetehden, innostuen, onnistuen, pää pilvissä haaveillen ja jalat tukevasti maassa.

21.2.2013

Hapanleivän juuri


Olen tehnyt leipää. Lieneekö se tämä ikä joka pistää ihmisen kiinnostumaan 'oikean' leivän tekemisestä, tiedä häntä. Jokatapauksessa olen nähnyt pienestä pitäen leivän tekoa ja sukuni naiset ovat sitä aina tehneet, tämä mahtaa olla iän lisäksi se luonnolisin syy omaan kiinnostukseen.

En itse omistanut hapanleivän juurta, enkä mennyt leipomosta sitä kyselemään vaan tein sen itse. Kantapään kautta minä opin ja en todellakaan tiedä juuren teosta mitään muuta kun sen mitä olen lukenut ja itse kokeillut. Luin netistä vaikka minkälaisia ohjeita, mutta kaikista vakuuttuneemmaksi minut sai Herkkusuun lautasella emäntä. Suosittelen vierailemaan.

Juuren tekeminen ei ole vaikeaa ja luulen ettei sen hengissäpitäminenkään ole kovin vaikeaa, kunhan muistaa ruokkia juurta.Tuoretta hapanjuurta säilytetää jääkaapissa, jolloin juuren ruokkiminen tapahtuu vedellä ja ruisjauholla, joita sekoitetaan juureen kerran viikossa tai niin usein kun leipoo, jotta juuri lisääntyy ja säilyy. Eli kun otat jääkaapin juuripurkista leipään juurta, lisää saman verran vettä ja ruisjauhoja jotta juuri jatkaa eloaan ja oloaan. Kylmä estää haitallisten bakteerien pääsyn juureen. Jos epäilet juuren pilaantuneen nuuhkaise ensin etikkapulloa ja sitten juurtasi, jos haju on samanlainen juuri on pilalla. Itse säilytän pientä juuren palaa myös pakastimessa, siltä varalta että pilaan sen jääkaapissa olevan. Hapanjuurta voi säilyttää myös kuivattuna esim. leivontakupin reunoilla, jos on tilaa kulhon säilyttämiseen.

Näin minä sen tein:

Desinfioi uunissa suurehko lasipurkki. Keitä ja jäähdytä vettä. Mittaa ruisjauhoja. Näinkö helppoa todellakin?

2½ dl keitetty ja jäähdytetty vesi
2½ dl täysjyväruisjauho

1.päivä
-sekoitetaan velliksi desinfioidussa lasipurkissa. Jätä purkki kevyesti peitettynä huoneenlämpöön.
-sekoitetaan velliä melko usein päivän aikana. Kuplinta on alkanut. Jätä juuri pöydälle.

2.päivä
-sekoitetaan ja kuplinta jatkuu. Lisään ½dl vettä ja ½dl täysjyväruisjauhoja. Löysä velli, jossa on hapan haju.
-sekoitetaan kuplivaa velliä usein. Pidä juuri edelleen pöydällä.

3.päivä
-juuri on hapantunut ja on aika tehdä raski eli esitaikina

Tässä minun juureni kuplii ihan pikkuisen, näyttää hyvältä ja haisee happamalta.


Leipomisen iloa kaikille, toivottavasti innostuit!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kivoista viesteistä.